WYP2005: Nuoret fyysikot lähtevät Pariisiin tapaamaan nobelisteja
11.1.2005
YK on julistanut vuoden 2005 kansainväliseksi fysiikan vuodeksi (World Year of Physics, WYP2005). Vuoden avajaiskonferenssi pidetään Unescon päämajassa Pariisissa 13.-15.1.2005, ja sinne Suomea lähtee edustamaan kahdeksan 17-21- vuotiasta lupaavaa fyysikkoa eri puolelta maatamme. Helsingin yliopistoa edustaa opiskelija Heli Hietala Kumpulan kampuksella toimivasta fysikaalisten tieteiden laitoksesta.Vuonna 2005 tulee kuluneeksi 100 vuotta Albert Einsteinin mullistavien tieteellisten artikkeleiden julkistamisesta, jotka muodostivat pohjan modernille fysiikalle. Fysiikan vuotta 2005 vietetään maailmanlaajuisesti tuomalla esille fysiikan saavutuksia, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme. Fysiikalla on myös tärkeä merkitys perustieteenä ja teknologisen kehityksen moottorina samoin kuin maailmankuvamme muodostajana.
Fysiikan vuoden avajaiskonferenssiin Physics for Tomorrow osallistuu Pariisissa noin 500 nuorta lahjakasta fysiikan opiskelijaa yli 80 maasta ympäri maailman. Kaikkiaan tapahtumaan odotetaan 1000 osallistujaa, joiden joukossa on useita Nobel-palkinnon saajia ja muita arvostettuja tiedemiehiä. Matkalle lähtevät pääkaupunkiseudun lukiolaiset on valittu fysiikkaolympialaisten/olympiavalmennuksen kautta ja opiskelijat ensimmäisen vuoden opiskelumenestyksen perusteella. Opiskelijat tulevat Helsingin, Turun, Jyväskylän ja Oulun yliopistoista sekä Tampereen teknillisestä yliopistosta. Nuoret tulevat toimimaan jatkossa eräänlaisina fysiikan lähettiläinä.
Vuoden 2005 aikana Suomessa järjestetään useita fysiikkaa popularisoivia tapahtumia. Lisäksi WYP2005-tapahtumien alle tullaan sijoittamaan taustayhteisöjen järjestämiä teemaan sopivia jo suunniteltuja tapahtumia. Esimerkiksi Tieteen päivillä Helsingissä 12.-16.1.2005 fysiikka on merkittävästi esillä, onhan päivien teemana Albert Einsteinin suhteellisteorian mukaisesti: Suhteellista?
Heurekassa taas vietetään fysiikka-aiheinen viikonloppu 22.-23.1.2005 ja Helsingin yliopistossa järjestetään 27.2.-6.3.2005 yhteiseurooppalainen lapsille suunnattu fysiikan viikko (LERU kids? University). Suomen fyysikkoseuran vuosikokouksen pääteemana Teknillisessä korkeakoulussa 17.-19.3.2005 on fysiikan vuosi 2005. Tapahtuman yhteyteen järjestetään mahdollisesti yleisötapahtumia. Syksyllä 2005 järjestetään eri kaupungeissa yläasteelle suunnattu fysiikan opiskelijoiden järjestämä kansallinen luonnontiedeprojekti jne.
WYP2005 on maailmanlaajuinen tapahtuma. Kansainvälinen fysiikan järjestö (International Union of Pure and Applied Physics, IUPAP) julisti vuoden 2005 fysiikan vuodeksi ja maailman fyysikkojärjestöt kaikilla mantereilla ovat tukemassa juhlavuotta. YK ja UNESCO ovat mukana hankkeessa. Tapahtumalla on kansainvälinen ohjauskomitea. Kansallisia tapahtumia järjestävät erilaiset yhteisöt ja koulut. Yhteyshenkilöinä toimivat yleensä kansallisten fyysikkoseurojen edustajat.
Suomen yhteyshenkilönä kansainväliseen WYP2005-organisaation toimii Suomen fyysikkoseuran varapuheenjohtaja, professori Keijo Hämäläinen Helsingin yliopistosta. Tapahtumien koordinoimiseksi on perustettu eri tahoja edustava kansallinen toimikunta.
Lisätietoja antavat professori Keijo Hämäläinen, puh. (09) 191 50640 ja 050 359 0807, sähköposti WYP2005@helsinki.fi ja WYP2005-vuoden koordinaattori Milla Karvonen, puh. 050 537 0044, sähköposti WYP2005@helsinki.fi
Lisätietoja myös fysiikan vuoden sivulta http://www.WYP2005.helsinki.fi
Avajaiskonferenssin ohjelma on sivulla http://www.WYP2005.org/unesco/
Ystävällisin terveisin
Minna Meriläinen, tiedottaja, (09) 191 51042