Suhteellisuusteoria on hauskaa
Tähdet ja avaruus 4/2005, 20.6.2005, pääkirjoitus
Tämän vuoden alussa noin 500 koululaista ja opiskelijaa yli 70 maasta kokoontui Pariisiin juhlistamaan Yhdistyneiden kansakuntien julistaman kansainvälisen fysiikan vuoden alkamista.
Kokoontumisen ohjelmassa oli muun muassa nobelistien pitämiä esitelmiä. Physics World -lehti kertoo kaikkien viihtyneen erinomaisesti, vaikka luennot menivätkin osalta yli hilseen. Nuoret olivat erityisen vaikuttuneita siitä, että kiinnostus fysiikkaan saattaa johtaa maksettuun Pariisin matkaan!
Hyvä näin. Fysiikan vuoden tarkoitushan on nimenomaan lisätä kiinnostusta fysiikkaan. Vuotta vietetään nyt, sillä se juhlistaa Albert Einsteinin sata vuotta sitten julkaisemia tutkimustuloksia, jotka mullistivat tieteellisen maailmankuvan.
Vuonna 1905 Einstein selitti muun muassa valosähköisen ilmiön, joka sisältää valon kvantittumisen. Hän julkaisi myös selityksen niin sanotulle Brownin liikkeelle, jonka avulla hän sai fyysikot vakuuttumaan atomien olemassa olosta. Kaiken kukkuraksi hän julkaisi suppeamman suhteellisuusteorian, jonka maallikot tuntenevat vuoden 1905 saavutuksista parhaiten.
"Mikään luonnontieteiden teoreettinen rakennelma si maallikossa herätä yhtä suuria intohimoja kuin suhteellisuusteoria. Se kiinnostaa ja kiihottaa. Sen tiimoilta käydään jatkuvia väittelyitä internetin keskustelupalstoilla. Sitä käsitetään väärin ja väitetään kumotuksi." Näin kirjoittaa Helsingin yliopiston kosmologian professori Kari Enqvist uudessa kirjassaan Suhteellisuusteoriaa runoilijoille.
Tässä lehdessä avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja oikoo suppean suhteellisuusteorian tavallsimpia väärinkäsityksiä. Myös Kari Enqvistin kirja, joka perustuu hänen "runoilijoille" pitämäänsä luentokurssiin, auttaa ymmärtämään suhteellisuusteorioiden sisältämät perusasiat.
"Maailmallahan näitä fysiikkaa runoilijoille -kursseja pidetään jonkin verran. Ajattelin kokeilla samaa Suomessa. Kuulijat olivat humanisteja, valtiotieteilijöitä ja taideteollisessa korkeakoulussa opiskelevia. Erinomaisen hyvää ja innokkaasti keskustelevaa yleisöä", selittää Enqvist.
Haluat siis kertoa suhteellisuusteorian ilosanomaa? "En mielestäni pyri käännyttämään näiä luonnontieteellisiä pakanoita. Mutta voihan suhteellisuusteoriakin olla hauskaa, ja siitä hauskuudesta haluan heidän pääsevän osallisiksi."